10.11.2018

Grateful for those, who made me realize, what I don’t wanna be

Ihana aamu alkoi vihdoin hyvin nukutuilla yöunilla. Ehkä se alkaa tästä helpottamaan ja saa normi päivärytmistä kiinni. Tää viikonloppu tulee kyllä ehdottomasti pyhitettyä itselle ja lataillessa akkuja kiireiseen ensi viikkoon.

Päivällä käytiin koiran kanssa 1,5h lenkillä. Oli tosi raaka ilma, mutta niin ihanan virkistävä. Mä kuuntelen tosi usein musiikkia, oli se sit lenkillä tai bussissa istuessa. Se, että löytää oikeet biisit lenkille, saa ainakin mut menee vaikka maailman tappiin asti. Oon nyt viimeisen viikon luukuttanut Gasellien Jano-albumia. Niiden sanotukset ja melodia iskee mun musiikkimakuun.

Illalla käytiin äidin kanssa elokuvissa katsomassa Bohemian Rhapsody-leffa. Olin jo kuullut todella paljon positiivista leffasta joten odotukset oli korkealla. Suosittelen leffaa ehdottomasti!! Oon käynyt todella monessa elokuvateatterissa ulkomailla asuessani, ja eihän mikään voita Amerikan teattereita, joissa penkit saa vaaka-asentoon. Pari kertaa on kyllä tullut nukahdettua niihin, jos leffa on vähänkään ollut tylsä.

Olin aika pettynyt tänään leffassa, kun ensinnäkin piti odottaa 10min ennenkuin henkilökunnasta joku tuli sanomaan että tänään ei tule mainoksia vaan leffa alkaa suoraan pelin jälkeen? Ja sitten se, että siinä screenillä ei pyöri mitään, ennen varsinaista leffaa. Luulisi, että siinä näytettäisiin mainoksia tmv. No enhän mä ole ollut Suomessa pitkään aikaan leffassa, niin mulle tää leffa-peli systeemi oli aivan uutta. Pelataan peliä ennenkuin leffa alkaa, mikä on tän pointti? Sitten ne, jotka eivät pelaa, joutuvat katsomaan tätä peliä 10 minuutin ajan. Aivan naurettavaa! Mä tykkään ainakin niistä leffamainoksista, tarkoitan siis trailereista, joista näkee mitä on tulossa ohjelmistoon seuraavaksi. No, kai tää oli vaan joku häiriö joissain laitteissa ettei meille pystytty niitä näyttämään.

Huomenna onkin isänpäivä, ja käydään yhdessä syömässä lounasta perheen kesken.

Ihanaa lauantai-iltaa!

XO Jassu



Kommentit

Suositut tekstit