15.-16.11.2018

"Success usually comes to those who are too busy to be looking for it."

Huhhuh, kiirettä on pitänyt töiden suhteen. Blogin kirjoittaminen on sen takia jäänyt vähän taka-alalle. Mutta ennemmin mä olen kiireinen kuin että mulla ei olisi mitään tekemistä. 

Oikeestaan päivät on aikalailla menneet töiden merkeissä. Kun tekee töitä kahdessa eri toimipisteessä, ei jää aikaa paljon muulle. Oon ollut iltavuoroissa molempina päivinä, joten kotiin olen tullut 10 ja 11 jälkeen. Onneksi mulla on maailman paras äiti, joka pystyy käyttämään mun koiran ulkona tarpeen mukaan.

Perjantaina menin iltavuoroon, joten aamulla päästiin koiran kanssa vetämään kunnon kävelylenkki aivan mahtavassa ilmassa. Täytyy kyllä sanoa, että ei täällä aurinko joka päivä paista mutta kun paistaa niin on se kullan arvoista. Kaikki mahdollinen D-vitamiini on siis otettava talteen niille harmaille marraskuun päiville, kun auringosta voi vain haaveilla.

Asuntoa olen hakenut siis kokoajan, siitä lähtien kun Suomeen tulin. Tosin sen just omanlaisen asunnon löytäminen on osoittautunut todella hankalaksi. Onhan niitä asuntoja tarjolla, mutta joko se ei vastaa sitä mitä etsin tai sitten vuokra on pilvissä. Luotan kylläkin siihen, että ajan kanssa se löytyy.

Tällä viikolla oon kyllä oppinut todella paljon uusia asioita. Niiden sulattelemiseen menee varmasti tovi. Toistan varmaan itseäni jokaisessa kirjoituksessa, mutta mun onnellisuutta ei voi sanoin kuvailla. Asiat rullaa todella hyvin tällä hetkellä, niin eihän tässä voi muuta kuin hymyillä.

Olin pari päivää toisessa toimipisteessä, ja eilen olin taas takaisin vakkari paikassa. Mun työporukka luo kaikille todella positiivisia viboja, jotka on tärkeitä. Se, jos sulla on huono työilmapiiri, vaikuttaa todella suuresti sun omaan työpanokseen. En kyllä jaksaisi olla töissä sellaisessa paikassa, missä sua ei oteta työyhteisöön mukaan. 

Tää päivä menee vielä työn merkeissä, sitten on mun ensimmäinen 6 päiväinen työviikko pulkassa. Huomenna vapaapäivä, jonka aijon pyhittää levolle. 

Toivottavasti sun viikonloppu on alkanut ihanasti!

XO Jassu

Kommentit

Suositut tekstit